Pages

Wednesday 29 July 2015

Muotoja hiekkalaatikossa

Hiekkalaatikko on oiva paikka kokeilla kipsivalua! Idea on yksinkertainen ja helppo toteuttaa pientenkin lasten kanssa. Kipsi on sinänsä turvallinen ja myrkytön materiaali, mutta kipsipöly voi kuitenkin ärsyttää hengitysteitä ja siksi aikuisen on hyvä olla ensisijainen kipsin sekoittaja. Valuvaiheessa tarvitaan tyyntä tarkkuutta, joten myös silloin on hyvä, että aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ainakin ensimmäisinä kertoina. 


Tarvitset seuraavia:
Mallikipsi (voi ostaa rautakaupoista, keramiikkatukuista, taidetarvikeliikkeistä ja askarteluliikkeistä)
Astia kipsiseokselle
Hiekkaa
Erillinen muottiastia (mieluiten muovinen)
Rautalankaa

Lisäksi:
Sotkua kestävät vaatteet
Kumihanskat
Painettavat esineet tai mielikuvitusta
Hieman kärsivällisyyttä ja tarkkuutta

Kosteaan ja puhtaaseen hiekkaan painetaan esimerkiksi oma kädenjälki tai vaikkapa lempiesine.
Hiekkaan voi rakentaa myös kollaasin esineistä tai piirtää siihen (muista että lopputulos on peilikuva piirustuksesta).
Mallikipsi sekoitetaan ohjeen mukaisesti ja valutetaan varovaisesti painaumaan. 
Kipsin hieman jähmetyttyä voi siihen halutessaan työntää pätkän rautalankaa ripustusta varten. Jähmettyvään kipsiin ehtii myös piirtää tai kirjoittaa jotain. Jos mahdollista, muotin on hyvä antaa olla paikallaan muutama tunti ennen kuin hiekka puhdistetaan pois, mieluiten yön yli. Lopputulos on hiekanvärinen kolmiulotteinen taulu.

Käyttämättä jäänyt kipsiseos heitetään sekajäteastiaan. Astioiden annetaan kuivua ja kuiva kipsi karistetaan jäteastiaan. Kipsi on painavaa ja voi suurina määrinä tukkia viemärin. 

Kipsi (kalsiumsulfaattidihydraatti) on kidevetensä menettänyt mineraali. Kun kipsiin sekoitetaan vettä, tapahtuu eksoterminen reaktio. Se tarkoittaa, että energiaa vapautuu lämmön muodossa. Tätä ilmiötä on jännää tutkia lasten kanssa koskettamalla lämmintä kipsiä.





No comments:

Post a Comment