Pages

Thursday 19 November 2015

Turvallisten kotien kaupunki



Turvallisten kotien kaupunki rakentuu Helsingin yliopiston metroasemalle

Ma-Pe on tänä vuonna mukana Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion vuosittain järjestämässä Valoa, ei väkivaltaa -kampanjassa. Koska olemme työskennelleet perheiden kanssa turvakodissa, tuntui luontevalta osallistua kampanjaan, joka pyrkii tuomaan tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tämän vuoden kampanjaa organisoi Naisten Linja ry. ja teemana on henkinen väkivalta.

"Talo on koti ja kodin kuuluu olla turvallinen paikka. Väkivalta ei kuulu kotiin missään muodossa. Rakentamalla “Turvallisten kotien kaupunkia” tarjoamme helsinkiläisille mahdollisuuden osallistua kampanjaan taiteen tekemisen kautta"


Teoksemme Turvallisten kotien kaupunki koostuu kahdesta työpajasta ja näyttelystä Helsingin yliopiston metroasemalla. Ensimmäisessä työpajassa teimme pahvitaloja yhdessä turvakodissa olevien lapsien ja aikuisten kanssa. Näistä taloista ripustimme näyttelyn ensimmäisen osan metroaseman itään suuntaavalle laiturille eilen.

Toinen työpaja järjestetään kampanjapäivänä 25.11. klo 15-17 Kolmen sepän aukiolla. Tervetuloa siis sytyttämään kynttilä kotirauhan puolesta ja luomaan kanssamme lisää taloja teokseen!

Seuraa kampanjaa Facebookissa!

P.S. Kannattaa myös pitää silmät tarkkana Ruoholahden metroasemalla. Sinne on ripustettu Kampanjan toinen näyttely.

No comments:

Post a Comment